« blogin etusivulle

"Tärkeintä meille on murtojen ennaltaehkäisy" - kioskiyrittäjät turvasivat mielenrauhansa hälytinjärjestelmällä

9.7.2017  /  Asiakastarina, Murtosuojaus, Yrityksen turvallisuus

Sector Alarm Jaatelokaverit hälytinjärjestelmä.jpg

Toista kesäänsä omaa jäätelökioskiaan Turun Kupittaanpuistossa pyörittävät Jäätelökaverit kyllästyivät hermoiluun ja päättivät parantaa yöuniaan hankkimalla Sector Alarm -hälytinjärjestelmän.

Jäätelöitsijät Johannes Lehto, Juuso Hämäläinen ja Jerko Seppälä avasivat jäätelökioskin viime kesänä ja ensimmäisenä kesänään kioski joutui kolmen murron kohteeksi. Nyt toukokuun alussa, kun kioski oli ehtinyt olla auki van muutaman päivän, murtovarkaat iskivät jälleen.

Vaikka varkaat eivät vieneetkään mitään valtavan arvokasta – vain vettä ja limppareita – tuottaa murtautuminen yrittäjälle paljon töitä.

– Se on heti myyntiajasta pois, kun menee kioskille kymmeneltä ja kaikki on siellä mullin mallin. Menee päivän verran aikaa hoitaa kioski ennalleen, käydä hankkimassa myyntiin limpparit ja muut. Sillä välin on myytävä ei-oota, huokaa Johannes Lehto.

Toukokuun murto oli jäätelöitsijöille viimeinen niitti – he päättivät hankkia turvallisuusalalla työskentelevän ystävänsä suosituksesta Sector Alarmin turvajärjestelmän. Asennuksesta alkaen Jäätelökaverit olivat tyytyväisiä valintaansa.

– Heti, kun asentajat saapuivat, tuli heistä hyvä fiilis. Mukavia kavereita, jotka antoivat Sector Alarmille kasvot, Lehto sanoo.

Nyt Jäätelökavereiden kioskia ja jäätelöitsijöiden mielenrauhaa varjelee 45 euroa kuukaudessa maksava hälytinjärjestelmä. Helppous ja edullisuus olivat Jäätelökavereille tärkeä valintakriteeri.

– Me emme edes tienneet, laittavatko yrittäjät hälytinjärjestelmiä kioskeihinsa, emmekä tienneet, oliko tällaiseen edes mahdollista saada tällaista järjestelmää. Sector Alarmin kautta tämä hoitui kuitenkin helposti, Lehto kertoo.

Yrittäjäkolmikon mielenrauha säilyy, kun he näkevät Sector Alarmin mobiilisovelluksesta kaiken olevan kioskilla kunnossa. Mobiilisovelluksen kautta he näkevät esimerkiksi sen, mihin aikaan hälytinjärjestelmä on aktivoitu ja koska se on poistettu käytöstä.

– Tärkeintä meille on murtojen ennaltaehkäisy, ei niinkään kenenkään verekseltään kiinni saaminen. Jos kioskilla tapahtuu jotain, pillit alkavat huutaa ja Sector Alarmin tyypit tulevat paikalle nopeasti, että jos joku kioskiin murtautuu, ei siellä kauaa ehditä myllätä, Lehto tuumaa.

 Lue lisää kodin hälytysjärjestelmästä