« blogin etusivulle

Jäätelöyrittäjä tekee työtä positiivisella fiiliksellä - hälytysjärjestelmä suojaa pienenkin yrityksen toimintaa

16.6.2017  /  Asiakastarina, Murtosuojaus, Yrityksen turvallisuus

Jaatelokaverit Sector Alarm kokemuksia

Turun Kupittaanpuistoon on jälleen ilmestynyt kauniin sininen jäätelökioski, josta myydään italialaiseen tyyliin valmistettua jäätelöä, ehtaa gelatoa.

Jäätelökioskin omistavat kolme kaverusta: Johannes Lehto, Juuso Hämäläinen ja Jerko Seppälä, jotka tunnetaan myös nimellä Jäätelökaverit. Kioski palvelee jäätelönnälkäisiä nyt toista kesäänsä ja viileähköstä alkukesästä huolimatta kaverusten jäätelöbisnes on pyörähtänyt käyntiin hyvää vauhtia.

Vaikka kelit ovat olleet viileämmät kuin vuosi sitten, ovat ihmiset löytäneet meidät ja tulleet aurinkoisina päivinä sankoin joukoin jäätelöostoksille ja liikevaihtomme on ollut suunnilleen sama kuin vuosi sitten, kertoo hyväntuulinen Johannes Lehto.

Edelliskesä oli kaverusten ensimmäinen kesä yrittäjinä ja se yllätti Lehdon, Hämäläisen ja Seppälän monellakin tapaa. Parasta omassa yrityksessä oli kuitenkin se, ettei ketään heistä harmittanut lähteä aurinkoisellakaan säällä töihin.

On mukavaa tehdä itselleen duunia ja puistossa on aina iloisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava rupatella. Työtään voi tehdä ylpeänä ja positiivisella fiiliksellä, Lehto kertoo.

Yrittäjyydessä on aina omat haasteensa, ja Jäätelökavereiden mukaan ensimmäinen kesä yrittäjinä vaati pientä perehtymistä lupa-asioihin. Yli kymmenen vuotta toisensa tuntenut kolmikko ei kuitenkaan lannistunut haasteidenkaan edessä, vaan hoiti kaikki asiat ilolla alusta loppuun. Positiivisuus onkin kolmikolle tärkeä asia ja he haluavat tuoda hyvää fiilistä asiakkailleenkin.

Toinen kesä Kupittaanpuistossa on alkanut mukavissa merkeissä, edelliskesältä karttunut kokemus on helpottanut monia arkisia asioita ja yrittäjäkolmikon mielenrauhakin on tänä kesänä turvattu.

Kioskiin murtauduttiin viime kesänä kolme kertaa ja nyt toukokuussa kioski ehti olla auki kaksi päivää ja sinne oli murtauduttu. Hankimme Sector Alarm -hälytinjärjestelmän kioskille ja kyllähän se tuo mielenrauhaa, kun tietää, ettei kioskilla olla ilman lupia käyty, Lehto sanoo.

Vorot eivät saaneet saaliikseen muuta kuin limppareita ja vettä, mutta tuhojen siivoaminen ja uusien myytävien tavaroiden hankkiminen vie pienyrittäjiltä paljon aikaa – ja aika on rahaa.

Kyllä siinä tulee loukattu olo, kun joku kioskiin murtautuu. Vakuutuksissa on isot omavastuut näin pienelle puljulle. Sector Alarm -hälytinjärjestelmän hinta on 45 euroa kuukaudessa ja se on halpa hinta mielenrauhasta ja mahdollisten murtojen ennaltaehkäisystä, tuumaa Lehto.

 

 

Lue lisää kodin hälytysjärjestelmästä