« blogin etusivulle

Hanna Sumari tuntee asumisen trendit ja tietää, että oma koti on unelmakoti

5.10.2018  /  Nykyaikainen asuminen

 Hanna-Sumari

Asumisen asiantuntija Hanna Sumari on nähnyt suomalaisten kotien muutoksen 90-luvulta tähän päivään. Moni asia on toisin, mutta jotain pysyy samana vuodesta toiseen. Sumarin omassa kodissa tärkeää on etenkin luonnonläheinen pihapiiri ja lasagnelle mitoitettu ruokapöytä.

- Rakentamisessa ja kaikessa on tapahtunut muutos, sanoo Hanna Sumari

Monista rakentamisen ja asumisen ohjelmista tuttu sisustustoimittaja tuomaroi tällä hetkellä MTV:n Suomen kaunein koti –ohjelman kärkiehdokkaita. Sumari on nähnyt suomalaisen asumisen kehityksen vuosien varrella.

- Nyt on jo tavallista, että käytetään sisustussuunnittelijaa ja myös pihat suunnitellaan jo rakennusvaiheessa, siinäkin usein ammattilaiset apuna. Kodissa sisällä makuuhuone ja keittiö ovat muuttuneet kaikkein eniten.

Avoimet ovet myös makkariin

- Makuuhuone oli ennen yksityinen tila, jonka ovi pidettiin kiinni. Oli epähienoa mennä kurkistelemaan makkariin tai istua toisen vuoteelle. Sängyt olivat matalia ja laverimaisia - ja usein superlonpatjalla, Hanna Sumari kertoo.

- Nyt makkariinkin panostetaan paljon – sängyn korkeus on noussut huomattavasti, päädyt on otettu käyttöön ja tekstiilejä on tullut valtavasti lisää. Makuuhuoneisiin on tullut kodikkuutta. Eikä nykyihminen edes ajattele, että sängylle ei voisi istua. Makkariin ei välttämättä mennä, mutta se näytetään: ovet pidetään auki ja sisustusta esitellään vieraille. Ennen avoin ovi oli kuin kutsu kiellettyyn, hän naurahtaa.

Nykykotien olohuoneissa perinteinen sohvaryhmä - kaksi nojatuolia ja sohva - on tehnyt tilaa muille ratkaisuille:

- Sohvaryhmän sijaan on esimerkiksi kaksi sohvaa tai iso sohva ja jotain hassuja, villejä elementtejä, Sumari kuvailee.

Keittiö on kuin eri paikka

-Keittiössä A:sta Ö:hön kaikki on mennyt uusiksi. Samaa on vain se, että siellä voi tiskata – ehkä, Hanna Sumari nauraa.

- Materiaalit ovat muuttuneet täysin, samoin kaikki mekaniikka, kaikki laitteet, kylmäkalusteet, liedet, tiskikoneet, laatikon mekanismit – ja muutos on edelleen käynnissä. Kun ennen suosittiin laminaattia ja puuta, nyt kivikomposiitit ovat suosiossa. Yläkaapeista ollaan siirrytty alakaappeihin, eikä alakaapeissa ole ovia, vaan laatikot. Alakaapeissa on tietenkin se hyvä puoli, että ne vähentävät tapaturmia, kun keittiössä ei tarvitse kurottaa ja kiivetä.

Kun kodeissa aiemmin oli tyypillisesti kaksi ruokapöytää, toinen arkiaterioihin keittiössä ja toinen juhlavampaan ruokailuun eri huoneessa, nyt yksi pöytä riittää. Asunnoissa on usein avokeittiö tai keittiön neliöissä säästetään niin, että ruokapöytä on muualla.

- Kaiken kaikkiaan keittiön ulkonäkö on muuttunut aika tavalla. Vielä 90-luvulla keittiössä oli varsin perinteistä ja esimerkiksi saareke oli ihmeellinen asia, Sumari muistelee.

- Mutta eri asia on se, miten ihmiset asuvat ja millaisista kodeista tehdään juttuja. Tosi paljon on nykyäänkin ihan peruskeittiöitä ja perusliesiä, joissa on rautalevyt. Induktioliedetkään eivät ole niin yleisiä kuin sisustusjuttujen perusteella voisi ajatella.

Hanna Sumari kirjoittaa ruokablogia ja on käytännössä havainnut erilaisten keittiöiden tuomat haasteet.

- Kun laadin ohjeita, ei riitä, että tiedän, miten ruoka onnistuu omalla liedellä, vaan ohjeissa pitää miettiä valmistusaikoja erilaisilla välineillä.

Mummoilu ja luonnonläheisyys tuovat turvaa

- Turvallisuushakuisuus on ollut vahva trendi asumisessa jo pitkään. Maailman mullistusten myötä katseet kääntyivät sisäänpäin eli kotiin. Kaikki kodissa tapahtuva tekeminen, kuten vaikkapa nyt leipominen, nousi arvoon. Kotilieden lämpö alkoi näkyä.

Kotikeskeisyys ei osoita laantumisen merkkejä. Aitous, luonnonläheisyys, perinteet ja itse tekeminen ovat nykypäivän vahvoja trendejä.

- Sisustuksessa aidot materiaalit ovat nyt se juttu. Aidot myös siinä mielessä, että halutaan pitää materiaali tunnistettavissa – nahka nahkana tai jos on puuta, niin sitä ei maalata päälle. Erilaisia punottuja materiaaleja käytetään paljon ja luonto tuodaan sisään viherkasveilla. Luonto näkyy myös tekstiilikuvituksissa ja tapeteissa – tapettien valtavat kuvioaiheet ovat kaikki kasveja. Meillä on huoli luonnon tilasta, siitä tämä trendi syntyy, Hanna Sumari pohtii.

- Nuoret tekevät kotinsa ihan eri lailla kuin me vanhemmat. 80-luvulla haalittiin tavaraa ja jos ei ollut rahaa aitoon, ostettiin feikkejä. Nyt nuoret eivät halua haalia tavaraa, mutta haluavat, että on ihana koti. Mummoilu ja marttailu kuuluu asiaan. Tehdään siis itse aitoja asioita, säilötään punajuuria, mennään sieneen. Samaan sarjaan kuuluvat kaupunkiviljely ja kasvimaat – tietynlaista turvaa niilläkin haetaan.

Samalla sisä- ja ulkotilan raja hämärtyy.

- Sisään tuodaan kasveja ja ulos hankitaan sohvakalustoja, Sumari kuvailee.

Skandinaavinen tyyli pitää pintansa

Onko jotain erityisen suomalaista tai jotain, joka säilyy samana vuodesta toiseen?

- Pienet eteiset! Ihan hullua tällaisessa maassa, jossa on niin hankalat vuodenajat ja jossa tarvittaisiin tilaa eteisessä, Hanna Sumari puuskahtaa.

Toinen pysyvä piirre on skandinaavisen pelkistetty sisustustyyli, joka pitää Sumarin mukaan pintansa suomalaiskodeissa. Vaikka värit ja runsaus ovat nyt supertrendikkäitä.

- Meillä ei hirveästi ilotella tai rönsyillä, vaan suositaan aika pelkistettyä linjaa, hän sanoo ja huomauttaa:

- Nämä ovat yleistyksiä, kaikki kodit ovat erilaisia. Minä en työssäni näe tavallista elämää, vaan niitä jotka ovat kiinnostuneet sisustamisesta. Sisustusharrastajien kodeissa mennään kuitenkin selvästi värikkäämpään suuntaan, mikä on kiva asia. Värit tuovat persoonallisuutta kotiin. Toivon ylipäänsä lisää rohkeutta kotiin ja omia ratkaisuja, ja sitä, ettei niinkään kopioitaisi muita, vaan toteutettaisiin sisustuksessa omaa persoonallisuutta.

Design on suosiossa - myös vorojen hankintalistalla

Hanna Sumari kertoo, miten esimerkiksi Gantin tähtityyny synnytti joitakin vuosia sitten sisustusilmiön, joka levisi moneen kotiin. Tähtityyliä kopioitiin laajasti ja siitä syntyi trendi, johon kaikilla oli varaa osallistua. Globalisaatio mahdollistaa myös sisustustrendien leviämisen toisin kuin ennen.

- On ihan sama, oletko Tansaniassa vai Lontoossa, netistä voit tilata saman designin kotiin. Designklassikot ovat vallanneet koteja hämmästyttävässä määrin. Ne ovat kalliita, mutta laadukkaita ja kestävät käytössä lähes loputtomasti.

Kun kotiin kerran on hankittu hienoja esineitä, niitä halutaan myös esitellä. Sumarin mielestä tämä ei ole aivan ongelmatonta.

- Kun laitetaan instagramiin kivoja kuvia arvokodeista ja arvokkaista esineistä, on aina vaara, että joku keksii siitä jotain. Valitettavasti sosiaalisessa mediassa usein vielä kerrotaan, kun ollaan poissa kotoa. Hälytysjärjestelmiä on kyllä ruvennut näkymään kodeissa, mikä pienentää varkausriskiä.

Mikä on ehdoton juttu, mikä kodissa on oltava?

- Panostaisin hyvään sänkyyn ja ehdottomasti pitää olla joku sellainen esine, jonka näkeminen kutkuttaa. Esine, josta tulee hyvä fiilis ja välttämättä muut eivät tiedä miksi, Hanna Sumari hymyilee.

Kodin kaunein paikka

Kauniit kodit ovat Hanna Sumarin arkipäivää. Sumarin omassa kodissa trendien virtaus ei muokkaa kodin sisustusta. Jotain on tullut lisää ja jotain lähtenyt pois, mutta sisustuksen perusajatus on säilynyt samana. Siihen kuuluvat laadukkaat kalusteet, uniikit esineet ja mausteena ripaus antiikkia.

- Meidän koti ei muutu kyllä mihinkään. Ostettiin talo vuonna -99, tehtiin siihen jättiremontti ja laajennukset. Silloin sisustettiin ja sen jälkeen sisustus ei varsinaisesti ole muuttunut. Perusjuttu on aina sama. Kerran kun tekee hyvin, ei tarvitse koko ajan muuttaa, hän nauraa.

Suomein kaunein koti –ohjelmassa asukkaat laittavat punaisen maton oman kodin kauneimpaan kohtaan. Hanna Sumarin kotona maton paikka olisi ruokasalissa, jossa on ikkunoita joka suuntaan ja näkymä omaan puutarhaan. Ruokasali on yksi talon laajennusosista. Se mitoitettiin emännän tarkoilla ohjeilla: tilaan tulee mahtua suuri ruokapöytä – niin suuri, että sille mahtuu lasagnevuoka ja 12 hengen täydellinen kattaus – ja pöydän ympäri pitää voida kiertää vaivatta silloinkin, kun kaikki istuvat pöydän ympärillä.

Nykyisessä kodissa kauneus ja käytännöllisyys ovat kohdallaan, mutta millaisesta kodista Hanna Sumari unelmoi? Vastausta ei tarvitse paljon miettiä:

- Kyllä tämä oma koti on se unelmakoti!

Kodin hälytysjärjestelmä suojaa kotisi